Minulla on etuoikeus omistaa pieni maatila Urjalassa. Paikka on minulle rakas, koska se on paikka, jossa olen syntynyt, varttunut aikuisuuteen ja viettänyt suurimman osan elämästäni. Niin ovat tehneet myös monet ennen minua. Samalla paikalla koulunkäyntinsä aloitti mm. akateemikko Väinö Linna. Hän myös asui nykyisen päärakennuksen paikalla sijainneessa Linnan torpan pirtissä.
Tuotan maatilalla elintarvikkeita, ei suinkaan yksinomaan rahasta, vaan rakkaudesta luontoon. Ihminen on riippuvainen luonnosta, syöhän ihminen monta kertaa päivässä. Koska tuotteita yleensä kertyy enemmän kuin itse tarvitsen, myyn tuotteita tilalta muille.
Pyrin valitsemaan viljelyyn lajikkeita, jotka ovat ominaisuuksiltaan kestäviä ja hyvälaatuisia. Näin viljelyssä ei tarvita torjunta-aineita. Satotaso ei tietenkään ole samaa tasoa kuin tehoviljelyssä.
Tarhaan myös mehiläisiä. Mehiläisten toiminta yhdyskuntana mykistää monimuotoisuudellaan ihmisen. Ymmärrän hyvin miksi aikanaan munkit ja papit tarhasivat mehiäisiä ja tutkivat niiden elämää.
Myyn hunajaa heti linkouksen jälkeen asiakkaan astiaan elokuun alussa. Astia tulee olla elintarvikemuovia, lasia tai ruostumatonta terästä. Myyn myös astioita omakustannushintaan.
Irtohunajan hinta 7 euroa/kg (minimi ostomäärä 4 kg). Myynnissä elokuussa. Myyn myös hunajaa pakattuna 450g tölkkeihin. Syyskuusta 2011 alkaen hintaan 4,30 euroa tölkki. Laatikko, jossa 10 tölkkiä, hintaan 39 euroa.
Kiteyttäminen onnistui syksyllä 2011 loistavasti ja hunaja on erittäin hienokiteistä.
|